Saatiin Jennin kanssa hullu idea: lähdetään kaatosateessa Raumalle epiksiin. Sade vaan yltyi mitä lähemmäs määränpäätä päästiin :D Jennillä oli Jedi russeli mukana ja mulla Ani, hullu kääpiöpinseri. Osallistuttiin molemmat ensin mölliradalle. Rata oli haastava möllliksi, se sisälti kuitenkin vain hyppyjä ja putkia, johtuen säästä. Paljon oli sen takia sitten kääntöä ja ohjauksissa joutui tekemään takaaleikkauksia/persjättöjä ja muuta mitä ei yleensä mölleistä ole joutunut tekemään. Onneksi kun meidän vuoro tuli sade sentään vähän hellitti. Oli mukavaa huomata että Ani toimi muuten samanlailla, vauhtia oli kyllä vähemmän. Onneksi agility menee sateen edelle. Saatiin möllistä puhdas rata ja oltiin kolmansia. Minimöllejä oli huikeat 14 koirakkoa!!
Ajattelin kun täällä Raumalla kert ollaan ja vettä tulee ja muutenkin ollaan märkiä niin miksi en osallistuisi 1-lk:an. Tiesin että meidän kepit ei ole vielä kunnossa ja ajattelin että ohitan ne reippaasta, saataisiin ainakin harjoitusta. Kepeille tultaessa rata oli puhdas ja hienosti mennyt, päätin houkuttelemalla vetää Ani keppien välistä. Tämä toisaalta tyhmää koska ristiriidassa siihen mitä ollaan treenattu. Mutta kun mä halusin meille tuloksen :D Kepeiltä tuli siis kieltoa mutta muuten rata oli hieno, puhdas ja sujuva! On se taitava koira, vielä kun saisi nuo kepit kuntoon!! Jenni ja Jedi olivat myös keppivirheellä 1. ja me oltiin Anin kanssa 2. Osallistujia oli 5 tai 6? Eli ihan kivasti meni eikä tarvinnut tyhjin käsin lähteä takaisin kotiin :) Sateen takia ei saatu kuvamateriaalia ja oltiin tosiaan aika lähekkäin ettei oltais ehdittykään kuvata.
Äitini koira Devi (parsoni) oli meillä yökylässä eilen, hän oli totuttelemassa muhun jotta kuuntelisin tämän päivän ensimmäisissä mätsäreissään. Me ollaan kovasti treenattu seisomista, kävelyä sen sijaan ei niin paljoa. Eipä mulla mitään odotuksia ollutkaan kun astuttiin ensimmäistä kertaa kehään. Kävely oli no semmosta että huomas ettei sen eteen paljoa ola tehty, mutta seisomiset meni tosi hienosti. Devi antoi tuomarin koskea ja tutkia ja olin niin tyytyväinen. Devi sijottui pienissä pennuissa sinisten kakkoseksi!! Pentuja oli n. 20. Palkinnot oli huonot mutta kokemusta saatiin, koska pitäisi joskus mennä oikeaan näyttelyyn pyörähtämään.
Manun kanssa päätin mennä myös kokeilemaan mitenkäs häneltä sujuu esiintyminen. Hienosti meni ja tuomari kovasti tykkäsi. Saatin sininen nauha ja tuomari tuli siihen jotain juttelemaan että hienoa kun saadaan sinisiin hyvä koira... No tuomari valitsi meidät heti sinisten kehästä 4. parhaan joukkoon, sijotti meidät ensimmäisiksi kun vertaili koiria. Ihan viime minuutilla vaihtoi Manun ja toisen koiran paikkaa ja näin ollen Manukin tuli sinisten kakkoseksi :D Palkinnot myös surkeat ja muutenkin mätsäri juttu turhaa touhua kun me ei koskaan voida mennä viralliseen näyttelyyn Manun kastraation takia. Hauskaa sunnuntai- ajanvietettä kuitenkin! :)
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
epistelyä ja tokoilua :)
Tää viikko menikin vallan treenaillessa. Olen saanut pidettyä kiinni siitä että vähintään kerran päivässä annan koirille ruoan niin, että joutuvat tekemään töitä sen eteen. Tää juttu on ollut meille aina yksinkertainen, mutta nykyään kun on kaksi koiraa, tuntuu se olevan paljon hankalampaa lähteä mihinkään. Takapihalla ei viitsi treenata koska joutuu kuuntelemaan oven takana toisen vitinää. Meillä pitäis olla kahden viikon päästä Manun Tokossa oman treeniryhmän "kisat", tää on osaks saanut mut myös motivoituneeks ja tuntuu että kun on taas treenattu -> koirat arvostaa mua enemmän. "Kisoista" seuraavana viikkona onkin sitte oikeat mölliToko kisat ja täytyy katsoa jos sitä uskaltais mennä sinne kokeilemaan. Veikkaan että Manunkin into voisi pysyä yllä kun palkata saa aina liikkeiden välissä. Manu on hienosti jo oppinut este hypyn sekä seisomaan jäämisen seuraamisesta. Toivottavasti tämä meen oppiminen näkyy myös huomisissa treeneissä ettei tässä olla turhaan kehuttu. Tuli myös yks päivä kuvattu a Manun suorituksia ja saa nähdä jos saisin niitä tänne linkitettyä :).
Torstain agitreeneissä oli huippu kiva 2-lk:n rata (tälläisen kun pääsisi kisoissa tekemään). Onnistuin loistavasti lähettämään Manua kepeille kun piti tehdä hypyltä täyskäännös niille. Tämä onnistui niin ettei tarvinnut valssata sille väärälle puolelle vaan kokeilin lähettämistä. On se niin hienoa kun näkee kuinka Manu on oppinut kepit menemään omatoimisesti ja lujempaa! :) Myös hienosti meni lähetykset putkiin ja hyppyihin siinä välissä.
Anikin oli puolestaan loistava. Se odotti niin kauan että pääsin kävelemään jopa ensimmäisen esteen ohitse ja näin antamaan sille lähtöluva. Olin ihan ihmeissäni että meinasi silmät pudota päästä. Tämä istuminen ei kuitenkaan onnistunut enää myöhemmässä vaiheessa, veikkaan sen johtuvan Anin ylikierroksista..? No kuitenkin Anin kanssa vinokepit menee jo suht hyvin, vähän vielä auki ovat. Sekä keinu, joka tuottanut mulle jo harmaita hiuksia, Ani kun hyppäis sieltä lentokeinun lentokeinun perään :) No kyllä se siitä kun hiljalleen treenaa.
Tänään 18.päivä oltiin Ulvilan palveluskoirien järkkäämässä epiksissä. Osallistuin Anin kanssa möllirataan. Hienosti meni muuten mutta pussiin päätti olla menemättä. Huvittavaa kun pussia on menty paljon, mutta unohtaa sen aina tai jotain. Paljon meni ihanneajan, mutta pisteitä tuli senkin edestä :) Manun kanssa oli pakko sitten osallistua avoimeen rataa. Haistelua taas ja viimeisellä putkellä väärästä päästä sisään. Toi ulkokenttä ja etenkään ruoho ei vaan oo Manun juttu..
Tässä vielä mahtavat pomppuneuleet jotka posti toi koirille ;) (Koirat eivät malta odottaa että pääsevät käyttämään niitä.. ;))

sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Terveiset Liedosta!!
Lähdettiin tänä aamuna aikaisin klo 6.30 Lietoa kohti. Jännitti päästäänkö koskaan perille koska meillä oli mukana vaan googlesta tulostetut ajo-ohjeet.. Kaikkien mutkien ja kulmien takaa päästiin kuitenkin perille. Liedossa oli ne kauan odotetut ensimmäiset 2 lk:n kisat! Tuomarina toimi Risto Ojanperä. Osallistuttiin A- ja B-rataan ja koirakoita oli n. 12 molemmilla radoilla. Olin ihan hyvillä fiiliksin eikä mua kauheesti jännittänyt ekalla radalla startasessa. Jätin Manun lähtöön ja yhtäkkiä kun katsoin taakseni SE VARASTI. Se ei KOSKAAN ole tehnyt niin ja mä vaan sitten jatkoin ohjaamista (en voinut keskeyttää koska en antanut periksi itselleni, maksettu radat ja tultu tänne asti). Ohjaamisesta huomasi että menin ihan puihin Manun varastamisesta. No siinä alussa oli sitten pientä haperointia ja tuli kielto hypyltä. Loppu rataa ei sujunut hyvin mutta sujui kuitenkin. Kepit meni hienosti, muute oli taas semmosta haahuilua Manulla. Olen huomannut että usein kisoisssa ensimmäinen rata on semmoista "tutustumista" uuteen paikkaan. Tältä radalta tuli tulokseksi se vitonen ja pari sekuntia yliaikaa. Taidettiin olla 7/12?
Toka rata, oli haasteellinen mielestäni-kuten ensimmäinen ratakin. Mulla ei ollut mitään paineita eikä odotuksia radan suhteen. Jotkut ohjauskuviot oli vielä epäselviä ja aattelin että sovelletaan esim. kepeille menoa että katsotaan mitä virheitä on jo pohjalla. Menin kuitenkin kepit meidän "hyvältä" puolelta joka osottautui radalla sille "huonommaksi" puoleksi. Kepeille meno ja itse pujottelu meni minun makuuni ja meidän taso täydellisesti! Jopa puomin kontakti oli hieno :) Tältä radalta tuli miinuksia 4,90 (n.) ja kotiin tuomisiksi LUVA ja sijoituttiin kakkosiksi!! Oli aivan uskomaton fiilis ja jännitys kun siinä viimisiä tuloksia odoteltiin. En olisi kyllä ikinä uskonut että ensimmäinen kakkosten Luva tulisi näin nopeasti. Ei muuta kuin uusia kisoja ja haasteita kohti ;)

lauantai 3. syyskuuta 2011
jotain turinaa.
Mulla menee niin hermo tähän blogiin kun en osaa lisätä tähän mitään hienoja toimintoja ja lisä sivuja... argh. Juu aina ei voi kaikkea osata :)
Mutta päättelin kirjottaa tässä aikani kuluksi jotain lätinää. Ilmoitin Manun sitten ens viikonlopuksi ensimmäisiin kakkosten kisohin, siellä starttaa siellä 12 koirakkoa. Kisat on Liedossa ja tulee olemaan aikainen herätys koska kakkosluokka on ensiksi. Hyvä kun aina ajatteli, että kun kisaa kakkosissa saa mennä kisapaikalle aina vähän myöhempää koska ykkösluokka kisaa yleensä ensimmäiseksi. No joka tapauksessa jännittää nyt jo paljon vaikka yritän olla ajattelematta asiaa sen suuremmin. Noi kaksi starttia tulee olemaan ensimmäiset kakkosissa jotenki mitä sitä turhia paineita itselleen asettamaan? No mähän oon tunnetusti tämmönen jännittäjä. Ehkä kuitenkin jännitystä lievittää se ettei siellä ole KETÄÄN tuttuja, lukuunottamatta poikaystävää ja yhtä tuttua Salosta :).
No toivotaan parasta että päästäis edes maaliin kunniakkaasti!
Kirjoittelempa treenien saralta jotain. Me ollaan Manun kanssa käyty nyt ehkä 3 viikkoa uudessa tokossa. Palveluskoirakerhon järkkäämänä. Kouluttamistapa poikkeaa melko lailla edellisesti kouluttajasta. Vaikka en tarkoita etteikö nykyinen koulutus ole hyvää, mullakun vaan on aina kokemusta kouluttajista jotka ei tiedä tämmöisen pienen kääkän ajatusmaailmasta yhtään mitään. Näihin on kovin vaikeaa soveltaa samoja asioita kuin esim. palveluskoiriin. No kuitenkin ollaan alettu treenaamaan kapulan noutoa, mikä sujuu ihan hienosti. Manu pitää kapulaa 3 sekuntia suussaan ;). Viime kerralla uutena asiana tulis myös esteen yli hyppääminen. Hyppimisessä Manulla ei onneksi ole ongelmaa, koska onhan se luonnostaan tommoinen pomppija. Tämä on alkuvaiheessa siis vielä. Hypätään esteen yli ja esteen toisella puolella on namialustalla palkka. Katsotaan miten seuraavaksi aletaan etenemään. Muita perus toko asioita ollaan pitkästä aikaa kunnolla taas menty, huomasin että vähän pitkän tauon jälkeen sivulla olemisessakin on jo isompi kynnys manulla olla. Meinaa heti hermot mennä kun palkkaa ei tule ja joutuu odottamaan. Tätäkin on treenattava taas paljon. Sovin kaverini kanssa että max. 3 vuoden päästä me mennään möllitokoon ;D siinä tavoitetta kerrakseen!
Agilityssä ollaan kovasti treenattu motivointia, koska tuntuu että sekin on ollut hukassa. Mähän keksin loisto idean! Kindermunan se yllätys muna, jonne laitetaan herkkua sisälle. Kyllä Manu oli innoissaan kun palkaksi lensi maassa kierivä ja pomppiva muna :D Sen hän sitten toi mulle ja avattiin se yhdessä, jäi haistelutkin treenin osalta vähäisiksi ja muutenkin meni hienosti. Kiva nähdä että koira joka ei treeneissä tykkää leikkiä, innostuu noin paljon pienestä vierivästä munasta :)
Anilla on huomenna syntymäpäivä, tyttö täyttää jo 2 vuotta! Ani on ollut meillä n. 9kk, kylläpäs aikaa menee nopeasti. Tarkoituksena olisi ostaa tytölle talveksi talvitakki synttärilahjaksi. Raukalla kun oli viime talvena vain neule, mutta eipä hän jäässä ollutkaan koskaan (varmaan tottumiskysymys). Nyt Anilla, jolla juoksut olleet jo jonkin aikaa, on ollut melko tylsää koska ei olla treenattu missään mitään. Kotona silloin tällöin mutta eipä tuolla takapihalla paljoa agilityakaan voi mennä. Harmittaa tämä tauko, koska toiveena oli että saataisiin kepit lopultakin kuntoon ja päästäisin vähintäänkin epistelemään ykkös- ja avoin-luokassa. No tän hätähousun pitää lopettaa tämmönen ja edetä koiran kanssa rauhassa :)
Lopussa vielä kuvia Manusta ja matkaseurastamme Tarusta ja Sellasta, edellisistä kisoistamme Liedosta siis. Mulla ei ollut vielä kuvia edellisessä päivityksessä. Kuvat ottanut Seija Vahtera.
Taru ja Sella 1. palkintopallilla!
Kuvat ottanut Seija Vahtera

Tilaa:
Kommentit (Atom)