Manu

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Viime kerrasta onkin aikaa... Puoli vuotta :D

Tää on ollut vissiin niin kiireinen, ettei ole edes koirista vaivautunut kirjoittamaan. Oikeutettua vissiin on taas sanoa että paljon on tapatunut sitten viime kirjoittamisen. Tähän kohtaan on hyvä myöntää ettei yhtään muista mitä viime tekstissä on kirjoittanut. No aloitetaan tästä pääjutusta eli Agilitysta. Meille tuli agilityyn hieman paussi tossa viime tekstin jälkeen, oli raha tilanne tiukka ja autoakaan ei enään ole ollut ym. Onneks ihanat ystävät autto ja kuljetti mua treenihin ja takaisin<3.

Anin kanssa ollaan nyt siinä pisteessä, että 2-lk:ssa SERT uupuu.. Sitä mennään metsästämään viikonloppuna omista kotikisoista! Luulis että tällä tahdonvoimalla ja asenteella se sieltä tulisi, mutta epäilempä jo valmiiksi. Niin siinä aina käy, tietää omasta ja kaverienkin puolesta... Kyllä me ollaan Anin kanssa melko kauan 2-lk:ssa aikaa vietetty. Tulokset on olleet joko HYL:lyjä tai niitä nopeita nollia. Mutta kun ton Manun kanssa on tottunut pienempään hissutteluun silloin kakkosluokassa kun tän nopeen neidin :).

Manun kanssa jäi tämän kesän ensimmäiset SM-kisat (siis ensimmäinen kerta kun meillä oli ollut mahdollisuus niihin) väliin, koska nollia ei tullut. Empä mä alkuvuodesta kisannutkaan että siitä voi itseään syyttää. Nyt koen kuitenkin että kokemuksella ja enemmällä treenaamisella ollaan hieman kehitytty. Kisakirjassa paistaakiin 1 hypärinolla ja 2 aginollaa. Viimeisistä kisoista tuli kaksi, ilman sitä harmillista tuplaa kylläkin.. Kotikisoissa toivoisin tilille vielä ainakin yhden nollan, jotta voin rauhassa lähteä vaihtoon ulkomaille ja jättää koirat äidin hellään huomaan :). Mutta tosiaan saapa nähdä mitä tapahtuu koirille kun ovat hoidossa 3kk tekemättä mitään muuta kuin remmilenkkejä. Koirat on ainakin käytetty hierojalla ja luultavasti vien ne heti alkuvuodesta uudelleen, sillä luultavasti lihakset joutuu koville pitkän tauon jälkeen ja jumiin meno on todennäköisempää.




Pari viikkoa sitten, kävimme koirien kanssa mittaamassa 100 metriä ajan kanssa. Lännen vinttikoirien järkkäämä tapahtuma, jossa ei-vinttikoiria mini koiria oli kolme, eli mun koirien lisäksi sheltti. Mulla oli kaveri mukana, joka kävi päästämässä koirat vuorotellen. No lintukoira-Ani oli ihan fiiliksissä jahtaamassa viehettä. Ajaksi 10.187s eli 35,3 km/h. Manu juoksi pelkästään mun perääni ajalla 11.77s ja etenemä 30,6 km/h. Kyllä niillä vähän eroa kuitenkin oli :) Kuvia piti koirista nettiin tulla, mutta ei ole vielä näkynyt joten jää kuvat täältäkin näyttämättä

Manun kanssa käytiin  (olisko ollut tossa huhtikuussa) ensimmäisessä koiranäyttelyssä Kankaanpäässä, tuomarina Kentala Kirsi. Manu avoimissa uroksissa. Arvosana jotain tähän tyyliin: Narttumaiseksi haukkuivat :D (mikä nyt on ollut tiedossa kun tota nössöä kattelee), kuono-osa saisi olla pidempi, hännän kiinnitys liian alhaalla (joka häiritsee takaliikkeitä), hyvät kaula ja silmät ja lopuksi kehuttiin esittämistä (!!) ja koiran luonnetta :) Ja keltainen nauhahan sieltä napsahti. Voi sitä ilon määrää! Kyllä oudosti katselivat kanssakilpailijat meitä, varsinkin mua koska hypin ilosta. Nyt vaan valionarvoa metsästämään ;)

Lopussa vielä "tyylinäytteet" muutamasta kisasta :)






Tässä vielä kuvia Yyteristä, seurana Taru ja 4 hullua koiraa :)












sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

En olekaan päivittänyt meidän kuulumisia sitten viime vuoden. Kaikkea on sattunut ja tapahtunut, mutta aloitetaampa Anin virallisista kisoista. Eli viiime vuoden lopulla oltiin Seinäjoella ja rataantutustumisen unohtumisesta huolimatta ekalta radalta saatiin 5vp. Typerä puomin alastulo kontakti. Toiset radat olivatkin vähän söhläystä keinun osalta ja muuten. Seinäjoen kisojen jälkeen starttasimme kerran Lempäälässä hyllyn arvoisesti, mutta omat kotikisat menivät varsin mallikkaasti. Radat olivat kaukana täydellisyydestä, sillä monet kontaktit olivat siinä rajalla. Tuloksina saatiin ekalta radalta vitonen, jolla oltiinkin 3. sijalla. Toiselta radalta 10, muutama kielto muun muassa putkelta. Viimiseltä radalta pinnistettiin se 0 (ylivoimainen 1. sij.!!!), tosin kontakti oli siinä ja siinä mutta nolla kuitenkin. Treenilistaan sai lisätä muun muassa kontaktit. Nykyään ne sujuvatkin aika mallikkaasti kosketusalustan kanssa. Kisa taivail jatkui omista kotikisoistamme kahden päivän päästä Lempäälässä. Manun kanssa en olisi tehnyt tätä "kaksi kisaa viikonloppuna"-juttua, mutta tiesin että Ani kyllä jaksaa ja siltä löytyy virtaa. Lempäälässä oli tuomarina Kari Jalonen. Ensimmäistä kertaa tajusin rataa katsoessani että sieltä puuttui kepit! Ajattelin mikä mukava juttu :) Saatiin tältä radalta myös 0 ja sij. 3. Koiria oli kyllä paljon ja aika hyvä tasokin oli.. Toiselta radalta 0 jäi kiinni taas puomin alastulosta :D. Eli näin ollen treenaus on jatkunut! 

Meille tuli kuitenkin Anin kanssa harmillinen "tauko". Me aloitettiin Barffaus koirille ( olen siis jo barffannut jonkun aikaa mutta en ihan täyspainoisesti), kävin ostamassa Kennelrehusta koirille lihaisia luita ja Ani sai yhden kanansiiven. Tästä lysti vasta alkoi, kun Ani alkoi oksentaa ja ripuloida. Tätä kesti muistaakseni 5päivää. Pakko juotosta ja riisistä huolimatta koira oli sen verran kuivuneen näköinen että lähdettiin eläinlääkäriin. Siellä Ani oli tiputuksessa, nyt hän on kunnossa. Saapa jäädä meillä barffaaminen pelkkään lihaan ILMAN luita. No nyt odotellaan Anin juoksuja, eikä tässä ole mitään kisojakaan johon voisi mennä mun töiden ja koulun takia. Harmillista kun jäi se "viimeinen" nolla, olishan se ollut kivaa jo kakkosiin päästä ;)

Eilen startattiin Manun kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tuomarina oli taas älyttömän miten sanois, älytön tuomari :D En muistanut että ollaan hänen radoillaan oltu ennenkin ja etenemisajat ovat ihan hulluja. No eilen ei ekalta radalta päässyt kuin kaksi KOLMOSLUOKAN koiraa ihanneaikaan. Toisella radalla ei päässyt kukaan ja vimeiseltä tosin eri tuomarilta ihanneaikaan pääsi 3?. Me saimme 2x HYL ja yliaika nolla. olisko ollut 3,xx.. Että siinä oli sitten se meidän neljäs yliaika nolla parin sekunnin ylityksellä. Alkaa jo pikkuhiljaa masentamaan.. Ekoilla radoilla manulla oli tosi hyvä vauhti päällä, tosin liian paljon koska korviakaan hänellä ei ollut. Tällä viimeisellä radalla  meno oli taas haistelua, luulen että kolme rataa on taas liikaa Manulle. Ja tapahtui myös kommellus kisoissa, olin rataantutustumassa kun paikalle juoksi koira. No kukas muukaan se oli kuin Manu, joka oli tullut läpi äitini koiran uudesta kevythäkistä... Luulen että jos Manu olisi saanut kerätä virtaa häkissään olisi hän radalla toiminut paremmin. Jouduin kuitenkin pitämään häntä narun päässä pällistelemässä kaikkea. Ulkona kun oli -27 astetta pakkasta en viitsinyt autoonkaan viedä :D

Suunnittelin jo tämän vuoden kalenteria koirille. Ohjelmassa on paljon agilitya, Anin maastojuoksutreenejä joissa lupaa käydä ahkerammin kuin viime vuonna sekä Manun näyttelyuran aloittaminen joka toivottavasti loppuu heti siihen kun se H saadaan! :D
Että tälläistä tällä kertaa..