Manu

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Epistelyä Noormarkussa

Maanantaina vietettiin oman seuran pikkujoulu episten merkeissä. Otin vain Anin mukaani, hänellähän oli viimeinen mahdollisuus kisata mölli radalla koska sunnuntaina meillä on ne viralliset kisat. Ajattelin episten olevan myös oivaa harjoitusta.

Möllirata oli oikein kiva, oikeastaan pelkkää suoraa. Pari putkeakin sai itse päättää mistä päästä ne suoritetaan. Meillä oli vauhtia kivasti ja alle ihanneajan -36,46 (Tuomari tais olla pikkujoulutunnelmissa kun niin ruhtinaalisesti aikaa antoi ;) ). Aika monta koirakkoa oli mölliradalla mutten nyt muista tarkkaa määrää. Oli kyllä hienoa että nolla rata tehtiin, olis voinut tulla muuten aika epätoivonen fiilis jos tosta ei oltais selviydytty. Täytyy kyllä myöntää että taidan liikaa varmistella koiraa ja hyssytellä. Täytyis vaan pinkoa niin paljon niin kyllä se sieltä tulee. :)

Avoin rata olikin jo kinkkisempi. Heti tokana esteenä keinu joka on meidän pahin painajaisemme :D Siinä kävin sitten kaiken kukkuraksi niin että Ani liukastu tai jotain. Onneksi ei tuntunut missään ja matka jatkui entiseen tapaan. A:n alla oli taas putki, siihen monet kosahti mutta emme me :). Keskellä rataa oli pätkä jossa pussi, rengas ja kepit. Nämä kaikki (varsinkin peräkkäin), olin varma että kaikki menee pieleen. Hienosti kuitenkin meni ja Ani kaiken kukkuraksi irtosi  hienosti kepeille. Minä tyhmänä meinasin vielä huutaa "odota" mutta aattelin että antaa mennä! Näiden jälkeen oli vaikea suora putki jossa pitikin olla nopeasti ottamassa koiraa ja heittää seuraavalle esteelle. Manun kanssa ei olisi ollut ongelmaa ehtiä, mutta ajattelin Anin kanssa varmistaa ja valssin kauttaa heittää suoraan putkeen. Näin olisin valmiina heittämään esteelle. Tämäkin kohta rataa meni loistavasti loppuun asti ja saatiin tulokseksi taas puhdas 0. Aikaa oli -9,xx. Sijoituttiin 4. Ja kisaajia oli taas jonkin verran. Tietysti kiva olisi ollut päästä palkintopallille mutta hävisimmekin kahdelle kolmosluokassa kisanneelle joilla vauhtia huimasti, joten tämä ei haitannut :) Pääasia että kaikki meni juuri niinkuin olin toivonut ja Ani meni hienosti! Rata oli vielä suht vaikea kakkosluokan rata. Toivottavasti sunnuntaina menisi yhtä hyvin :) Ei mulla odotuksia ole, toivon vaan että kepit ja nuo "kinkkisemmät" esteet sujuu niiin kuin tähänkin asti sujuneet.

Videota tulee tänne jahka ne latautuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti